perjantai 24. elokuuta 2012

Perrrrjantai

Viikon aina yhtä odotetuin päivä - perjantai - on täällä! On outoa miten juuri perjantai on paras. Siis ei lauantai tai sunnuntai. Se tunne aamulla kun herää ja tietää, että se on viimeinen aamuherätys, viimeinen työpäivä, on avain mahtava. Perjantaisin on aina sellainen odottava fiilis kun kaikki kiva ja koko viikonloppu on edessä, ihan eri tavalla siis kun lauantaisin jolloin osa viikonlopusta on jo mennyt. Töissäkin kaikki ovat odottavalla päällä ja vähemmän tosikkoja. Plus, että perjantaisin saa aina pullaa! Iltapäiväkahvien pelastus.

Ja mikäs sen parempi tapa viettää viikonloppua (ja perjantaita) kun ihanien ystävien seurassa. Eli tänään luvassa viintä, ruokaa ja juoruja med älskade A&K.

Ohessa hieman kuvia eilisestä taiteiden yöstä. Minusta ne dominot oli kyllä aika lame. Mutta onneksi Base Camp ja Naan pelasti!




tiistai 21. elokuuta 2012

Upp och hoppa

Ajattelin, että voisin kirjoittaa hieman yhdestä lempiaiheesta, jota kuitenkin välillä tietoisesti välttelen, nimittäin liikunnasta ja terveydestä. Yleisesti olen sitä mieltä, että on kaikkien oma asia miten kuntoon ja terveyttään hoitaa ja HeiaHeia-päivitykset Facebookissa vain lähinnä ärsyttävät. Sen verran omien verorahojen tuhlaus aikuisiän diabetes- ja työpaikan saikkutapauksiin kuitenkin ärsyttää, että ajattelin asiasta hieman avautua.

Itse olen aina ollut perusaktiivinen ihminen ja olen harrastanut liikuntaa oikeastaan aina, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Niinpä joku voikin olla sitä mieltä, että helppo sinun on puhua. Tämä kuitenkin on juuri se asian ydin ja kuvaa mielestäni monen suhtautumista omaan hyvinvointiin. Eihän tässä kukaan ole ketää millekään maratonille ole pakottamassa, vaan kyse on lähinnä (anteeksi ärsyttävän ja kliseisen termin valinta) arjen pienistä teoista. En vain ymmärrä ihmisiä jotka valittavat, että heillä ei ole aikaa harrastaa liikuntaa ja sitten he ajavat autolla lähi-Siwaan 200m päähän ja ottavat hissin liikuntakeskuksissa ylös toiseen kerrokseen. Näitä valintoja ei enää voi perustella ajalla vaan lähinnä omalla laiskuudella koska tuota helpommaksi liikunta ei enää mene.

Ja joka vuorokaudessa on kuitenkin 24 tuntia - viikossa 168 tuntia. Oma elämä on aika stressaavaa jos kolmea tuntia viikossa ei voi käyttää liikuntaan. Itse liikun usein aamuisin, hyvä vaihtoehto nille joiden iltapäivät venyvät pitkiksi ja illalla on liian väsynyt. Jos raskas ryhmliikunta tai juoksulenkki ei tunnu omalta on tuhat muutakin vaihtoehtoa. Hyvä vinkki heille joiden on vaikea motivoida itseään liikkumaan aamulla on se, että jää bussista/junasta/metrosta pois pari pysäkkiä ennen sitä oikeaa. Siinä saa liikuntaa ihan huomaamattaan. Myös auton voi pysäköidä hieman kauemmaksi.

Arkiliikunta on mielestäni vähintä mitä kaikilta ihmisiltä voi odottaa eikä sen poisjättämiselle ole mitään hyväksyttäviä syitä. Tarkoituksellinen hikiliikunta kolmena kertana viikossa suotavaa ja tietenkin vain plussaa. Uskon, että jos jokainen suomalainen liikkuisi joka päivä edes yhden kymmensosan siitä, joka tavallisesti huristellaan autolla/hissillä, terveystilastot näyttäisivät aika erinlaisilta.

Propagandajatkoa seuraa vielä.





maanantai 20. elokuuta 2012

Vuoden rantavalas!

Ja niin meni taas viikonloppu. Vaasa antoi mutta myös otti aika paljon, nyt olen aivan poikki vaikka viime yönä nukuin melkein 10h. Viikonloppuun mahtui kajakointia (onko se sana?), hyvää ruokaa, juomaa, seuraa, hyttysiä, auton nostoa ojasta, uimista, jalkapalloa, kaksi aivan liian pitkää junamatkaa, yksi koira ja monta hyvää tyyppiä. Eli täysi kymppi toisin sanoen. Tack Antza för allt! Er familj är super :)

Ja se mikä nyt on lähinnä mielessä (siis töiden lisäksi) on Helsingin Juhlaviikot ja se fakta, että minulla on kova kotikotiikävä! Ensimmäisestä sen verran, että ulkoilmaleffat Kinopihalla ja Konttiaukiolla sekä tietty se domino-juttu taiteiden yössä kiinnostavat. Eli kannattaa mennä!

Toiseksi se kotikotiikävä. En ole ollut Porissa sitten Jazzien ja eilen tuli yhtäkkiä kova ikävä äitiä :) ja maman ruokia tietty. Haluan mennä vielä uimaan. Ja sieneen. Ja marjaan. Ja lukea Satakunnan Kansaa. Ja nähdä Tiiaa. Ja pelata Kristianin kanssa kaikkia höhliä pelejä (kuten Franklin bingoa). Tämän haikailun jälkeen tajusin, että en edes ehdi sinne vähään aikaan. Joka ikinen lauantai syyskuun puoleen väliin on taas jotain. Mietin jo hiljaa mielessäni, että pitäisikö skipata Helsinki Midnight Run mutta KYLLÄ MINÄ SINNEKIN HALUAN. Äh, valinnanvaikeus on aina kamalaa. Ehkä soitan illalla äidille koska äiti on aina paras.

Maanomistaja tiluksillaan


Karppa on niin iloinen


Kummikoirani söpöäkin söpömpi Håkan. 



torstai 16. elokuuta 2012

Anton&Anton

Jos joku ei vielä tiennyt niin rakastan ruokablogeja. Ja reseptejä ylipäänsä. Voin kuluttaa monta tuntia lukemalla eli reseptejä ja suunnittelemalla mitä tänään/huomenna/viikonloppuna voisi syödä. Parhaimmat kerään reseptikirjaani, sellaiseen vanhanaikaiseen leikekirjaan, jonka sivut ovat jauhoista valkoiset. Sitten kun joskus ostan asunnon tiedän tasantarkkaan millainen keittiö siihen tulee. Kaikesta muusta voi tinkiä mutta ei keittiöstä.

No tämän postauksen pointti oli itse asiassa jakaa yksi suosikkiruokablogeistani, Anton&Antonin, johon muun muassa ystäväni Jerry kirjoittaa. Aivan huippu reseptjä, hyvää ja jokseenkin simppeliä. Suosittelen!

Anton&Anton ruokablogi löytyy täältä!


Soliga Vasa

Nu är det äntligen bestämt! På veckoslutet upp till Vasa och träffa mina härliga flickor. Kräftis turned into a grill party på agendan. Synd att alltid så roliga Karlus inte kan komma.

På tal om helt andra saker, dagens iakttagelser:

1. Basilika på rågbröd är väldigt gått till morgonmål

2. Att försöka titta uppåt och verka normal kan  vara extremt svårt på bild - kolla dagens Kauppalehti Optio (hittar mig på mittupplagan)

3. Att undvika kolhydrater på lunch leder till att man är piggare på eftermiddagen PÅ RIKTIGT (alltså det är inte bara Iltalehti-trams)

4. Ju närmare veckoslutet man kommer, desto stressigare blir det på jobbet

5. Ensam hemma i fyra dagar är verkligen roligt ibland - hälsningar jag som lyssnat på Alina Devercerski på fullt utan att behöva höra hur hemsk hon är.

Fred ut! Nu tar jag en kopp grönt te med MJÖLK (så ska det vara)


tiistai 14. elokuuta 2012

Hiilihydraatit ne polulla pitää

Jaahas, viikko yksin kotona kun Atte on Vierumäellä. Onneksi eilen ihana Anna kävi kylässä. Tuli hyvä mieli, vanhat hyvät ajat tuli mieleen. Agendalla oli perinteiseen Puolalanpuisto tapaan peltileipää ja teetä. Mikään ei voita tuoretta leipää, juusto ja voita. Ja tämän leivän resepti on vielä maailman yksinkertaisin, Heitin sen kasaan samalla kun katsoin synnytysdokumenttia - parasta viihdettä! Koska leipä oli niin hyvää ja helppoa, ajattelin jakaa ohjeen myös teidän kanssa - SILLÄ ONHAN TÄMÄ ALUNPERIN RUOKABLOGI (hahahaha).

No tässä tämä ohje nyt kuitenkin on:

Legendaarinen peltileipä:

5 dl vettä
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
3 dl kaurahiutaleita
1 dl grahamjauhoja
1 pss kuivahiivaa
6-7 dl sämpyläjauhoja

Voiteluun vettä ja siemeniä/leseitä päällä.

42 asteiseen vettä viskataan kaikki muuta kuivat aineet paitsi sämpyläjauhot. Sämpyläjauhot vaivataan pikkuhiljaa taikinaan. Annetaan nousta pellillä noin 40 minuuttia (tai niin kauan kun jaksaa odottaa). Päälle vedet ja siemenet. 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. SYÖ!

MUMMA!

maanantai 13. elokuuta 2012

Maanantaiaamuna krapula ja vapina

Jaahas, ja taas meni viikonloppu sen sileän tien. Saldo: flow x2, naurua, itkua, yksi riita, yksi perseidi, paljon hyvää ruokaa ja juomaa, ihan liikaa Saulia (ja ABC:tä), kylmyyttä ulkona, hikeä huoratronin keikalla, yksi ahdistava sunnuntai, ihanat ystävät, vähän mölkkyä ja paljon Kalliota.

Tästä on hyvä jatkaa.

Tällä viikolla vuorossa on liikuntaa, töitä, aikaisia aamuja, yksinkotoilua ja huomenna ihana Anna.

Ja kun maanantai on ohi, ollaan jo voiton puolella. Ei ne suuret surut vaan pienet ilot.

Kuvia viikonlopulta. Peace out.

Atte Kaapelitehtaalla HI-design näyttelyssä


Ihana Lykke Li


LL = lauantailasagne
ps. Spice Girls on tehnyt comebackin Olympialaisten päättäjäisissä!

torstai 9. elokuuta 2012

Flow!

Ja niin taas on se aika vuodesta: FLOW! Viikko meni töissä stressaten mutta tänään Lykke Li ja Miike Snow ehkä pelastavat tilanteen. Suvilahteen siis!

Kuva viime Flowsta. Söta flickor o perfekt väder! Revansch!


torstai 2. elokuuta 2012

Elämäni paradoksi

Aloin tässä töiden lomassa vain miettimään että jos ensiksi Nivealla oli anti wrinkle-voide, sitten tuli anti wrinkle Q-voide, sitten anti wrinkle Q 10 ja vielä anti wrinkle Q 10+-voide (ja jumala yksin tietää onko vieläkin uudempia versioita) NIIN KUINKA PASKAA SE ENSIMMÄINEN VOIDE OLI? Ei muuta.

Kamut tietää


Etäpäivät, sydän, sydän. Verkkareissa töiden teko sohvalla ja lounaaksi alku-karkkeja, työni suola.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Time goes by

Jaahas, viikonloppu meni ja tuli. Perjantaina Porvoo, lauantaina Hietsu ja +30 astetta,  Riikan synttärit, ukkosmyrsky ja sunnuntaina painostava helle, Thai-ruokaa mit Joona & Jaime ja illalla se iänikuinen Batman - Yön Ritari.

Miksei viikonloput ole yhtä päivää pidempiä? Mielestäni pitäisi lanseerata sellainen yleinen rentoutumispäivä/viikonlopusta palautumispäivä. Ja siis nyt en tarkota mitään kansallista darrapäivää vaan sellaista "ole-kotona-ja-siivoa-lue-kirjaa-syö-päivää". Maanantaisin olen aina töissäkin jotenkin saamaton. Ei siis sillä, ettäkö olisin sellainen yleinen "vihaan maanantaita-tyyppi". Itse asiassa päin vastoin, pidän arjesta ja on kivaa, että on rutiineita, syödään makaronilaatikkoa ja käydään salilla. Siitä huolimatta haluaisin sellaisen arki vapaapäivän, jolloin voisi puuhastella arkiasioita mutta vapaalla.

Tajuattehan.

Ratkaisu: Ehkä rupean kotiäidiksi. Mutta ilman niitä lapsia.

Tätä viikkoa sopii kuvaamaan työt, työt ja työt. Ainiin, ja ne Brunbergin Alku-toffeet. What a week!

Alla adoniksia ja punaista lihaa Hietsusta lauantailta.


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Hulahulaa

Vihdoinkin kun täällä Suomessa paistaa aurinko, on siitä otettava kaikki irti. Eilinen meni Mbarin terassilla ja kirjastossa kesäkirjoja lainaten. Kaikkihan tietää, että kesällä kuuluu lukea kesäkirjoja, kuten esimerkiski Agatha Christietä tai Anna-Leena Härköstä. Eilen lainasin äitini innoittama Laila Hirvisaaren Minä, Katarina-kirjan. Terkuin minä joka rakastin koko lapsuuteni Kaari Utrion tuotantoa. Eli tiettävästi tulen tuostakin opuksesta pitämään.

Ja tänään töiden jälkeen suutasimme pienelle kesäretkelle Porvooseen. Ehkä paras tapa viettää kesäpäivää. Ihana, kaunis Borgå! Lohikeittoa, maailman isoimmat jädet ja Brunbergin-tehdas. Ja kiva paahtimo terassi! Suosittelen!


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Piquenique

Siis vaikka periaatteesta inhoan kun porukka valittaa säästä niin on pakko sanoa, että tämä kesä on kyllä ollut säiden osalta vähän mitä sattuu.

Ja koska siitä kylmyydestä joutuu kärsimään taas seuraavat yhdeksän kuukautta pitää ottaa kaikki irti kun elohopea nousee yli 20 asteeseen.

Näin teimme eilenkin. Töiden jälkeen lähdettiin Aten kanssa Seurasaaren kallioille pienelle eväsretkelle. Se joka minua ei vielä tarpeeksi hyvin tunne, niin tiedoksi, että minähän rakastan retkiä. Minulle saa myytyä ihan minkä vaan tuskareissun sillä, että nimittää sitä retkeksi. Ja kaikki matkat jolla on eväitä mukana on tietenkin retkiä. Ah.

No siis eilen kurvattiin Helsingin leivän (aivan ihana leipomo meidän alakerrassa, tästä joskus enemmän lisää) ja Alepan kautta sinne Seurasaareen. Ilmatieteenlaitos väitti, että Helsingissä lämpötila eilen oli 24 astetta. Voin vakuuttaa: ei se ollut. Tuuli puhalsi kylmästi ja aurinkokin meni pilveen. Se ei kuitenkaan menoa haitannut ja pari tuntia me siellä hengailtiin.

Aten piknikruoka oli nakit





Kaikki voi ihan itse arvailla kumpi on Aten kirja ja kumpi Kristiinan

Illalla Atte leipoi (!!??) vielä tonnikala-koskenlaskijapiirakkaa ja katsotiin Batman numero 1. Yleissivistyksessäni oli kuulemma elämää suurempi aukko kun en ollut kyseistä leffaa ennen nähnyt. No, aika huonohan se oli. Mutta onhan Christian Bale vähän kuuma.


Morgonstund har guld i mun

Ajattelin eilen illalla, että voisin tehdä sellaisen kiva "Kristiinan aamu"-postauksen, joita aina muissa blogeissa näkee. Rakastan itse lukea niitä koska tavallaan pääsen näin tyydyttämään tiedonhaluni ja ikään kuin vakoilemaan mitä muut aamusin/päivisin oikein hommailevat. Okej, tiedän, että totuus näyttää usein erilaiselta ja kukaan ei oikeasti joogaa ja syö verigreippiä aamupalaksi joka aamu. Mutta silti.

Mutta sitten mikään ei taas mennyt niin kuin Strömsössä.

Herään kiltisti 6.00 niin kuin joka aamu. Puen treenivaatteet päälle ja pesen hampaat. Sitten soittaa Anna. 6.20. Luulen vähintäänkin, että joku on kuollut. Enkä osu edes niin kauas. Vanha asuntoni (ja Annan, Emman ja Linan nykyinen asunto) on viime yönä palanut. Palo syttyi kaksi kerrosta alempana  olevasta alkkismummon kämpästä. Nyt tytöt on kodittomia ja tavarat haisee savulta. Eli kiva aloitus päivällä kaikin puolin.
Aamupalat nassuun 


Raahaudun kuitenkin seitsemäksi paceen. Saan ohjaajan vihat päälleni kolme kertaa tunnin aikana. Koko touhuun kyllästyneenä poljen vielä töihin. Aamupala nassuun ja kone auki. Ja töitä intensiivisesti koko aamupäivä.

Kiitäjä, mon amour


Eli aamussani ei ollut yhtään sitä rauhaa ja rakkautta mitä kaikilla muilla aina on. Mutta tämähän on blogi elämästä. Ei totuutta silloin voin kaunistella.

Kuvituksena vauhdikkaat ja mielenkiintoiset kuvat aamulta.


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Tunnollinen(ko) työntekijä-88

Pitkät ruokkikset kun muut on kesälomalla rules. Terkuin me jotka jämähdettiin shoppailemaan Tapiolan Stockalle tunniks lounaan jälkeen. Ups.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Aamussa, aamusta, aamuun

Unbelievable, jo toinen kirjoitus 24h sisällä. Ehkä tästä tulee jotain. Töissä on hyvä kirjoittaa. Tiedättekö ne ihmiset, jotka tulevat aamulla töihin, laittavat koneen päälle ja minuutin päästä ovat aivan työn touhussa. Minä en kuulu heihin. Tarvitaan ainakin 15 minuuttia omaa aikaa. Face-aikaa, maili-aikaa, tee-aikaa. Tämän takia olen aina ensimmäisenä töissä kun muut valuvat paikalle pikkuhiljaa. Hyvä puoli tässä tietenkin on se, että kaikki tietenkin luulevat, että ahkerana työntekijänä olen jo tehnyt töitä vaikka kuinka kauan. Keeping up the appearance, tiedättehän. Huono puoli on, että herään joka aamu 2h ennen töiden alkua. Jotkut kutsuvat sitä hulluudeksi. Minä pidän enemmän kiireettömyydestä. 


Loppuun on vielä hyvä laittaa kuva viikonloppuiselta Janella Monáen keikalta. Se muija on kyllä uskomaton. Ja kuuma. Ja anteeksi mutta kuka crowd surffaa yleisön päästä päähän? Niinpä, akka tosiaan räjäytti pankin. 
Alla kuvatodiste.


Lopun alku

Tästä se sitten alkaa. Luulisin. Niin monta kertaa on pitänyt aloittaa mutta koska oikesti olen tosi laiska niin tämä aloitteellisuus on ihme. Tai ehkä olen perfektionisti: koska en osaa muokata HTML-koodia, bloggaus ei onnistu koska ulkoasu on kuin 6-vuotiaan. Nytkin risoo. 






Mutta koska kaikki ne ah-niin-ihanat lifestyle blogit joissa leivotaan ja juodaan maca-pirtelöitä joka aamu kertovat meille tylsille syön-leipää-enkä-omista-blenderiä taviksille, että ihmisen pitää kasvaa ja mennä eteenpäin tullakseen onnelliseksi. Ja koska tientenkin haluan näyttää kaikille osaavani kasvaa henkisesti, luovun kaikista vaatimuksistani ja myönnän tappioni. Koska halvalla ei saa hyvää, tyydyn karvalakkimalliin ja viittaan kintaalle kaikelle hifistelylle: tämä blogi on coolisti yksinkertainen ilman mitään turhia härpäkkeitä (eli siis suomeksi tämä on amatöörin tekemä ruma tekele). 


Ja koska en (edelleenkään) luota itseeni aloitan tämän bloggaamisen salassa: jos (ja kun tämä jää), ei tarvitse olla kaikille selittelemässä miten tässä nyt näin kävi. Mutta lupaan yrittää. Ja lupaan, ettei tässä blogissa puhta siitä miten ihanaa on joogata aamusin tai kuinka oma henkinen tasapaino löytyy kauniiden ja hyvien asioiden kautta. Ollaan vaan rehdisti juntteja. 






Ystäväni ovat useasti sanoneet, että minun pitäisi aloittaa bloggaus. Jumala tietää miksi. Ehkä he luulevat valheellisesti, että elämäni on kiinnostavaa. Vakuutan: se ei ole. Sitä samaa syön-puuroa-menen-töihin-käyn salilla-syön-ja-nukun-elämää, joka tuskin ei kiinnosta ketään. Mutta koska itse olen tähän omaan erityisyyteeni kiintynyt, päätin kokeilla mitä tästä tulee. Odotuksia ei ole ja onhan se mukavaa jos kaverit edes säälistä lukee. Joku myös sanoi, että blogistani tulisi ihanan Eevan Kaikki mitä rakastin kaltainen. Hei oikeesti. Siihen ei pysty ehkä kukaan. Elämäni ei ole niin seesteistä eikä sitä rempattavaa vanhaa asuntoakaan ole. Mutta väliäkö tuolla, tavallisuuskin voi olla kaunista. 


Ja ennen kuin tämä touhu menee liian vakavaksi lopetan. Tack och hej.


ps. koska teitä kaikkia kuitenkin kiinnostaa tietää minusta jotain niin sanotaan nyt vaikka, että saan sellaisen hepulikohtauksen jollaisen lapset saavat joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Ja pidän kunnon hipsterityyliin ruuanlaitosta. Ja kaikki hurraa. 


pps. Blogi ilman kuvia Weheartit:stä ei ole blogi eikä mikään. Siksi (ja koska kamera on kotona) kuvat juurikin täältä