Morgonstund har guld i mun

Ajattelin eilen illalla, että voisin tehdä sellaisen kiva "Kristiinan aamu"-postauksen, joita aina muissa blogeissa näkee. Rakastan itse lukea niitä koska tavallaan pääsen näin tyydyttämään tiedonhaluni ja ikään kuin vakoilemaan mitä muut aamusin/päivisin oikein hommailevat. Okej, tiedän, että totuus näyttää usein erilaiselta ja kukaan ei oikeasti joogaa ja syö verigreippiä aamupalaksi joka aamu. Mutta silti.

Mutta sitten mikään ei taas mennyt niin kuin Strömsössä.

Herään kiltisti 6.00 niin kuin joka aamu. Puen treenivaatteet päälle ja pesen hampaat. Sitten soittaa Anna. 6.20. Luulen vähintäänkin, että joku on kuollut. Enkä osu edes niin kauas. Vanha asuntoni (ja Annan, Emman ja Linan nykyinen asunto) on viime yönä palanut. Palo syttyi kaksi kerrosta alempana  olevasta alkkismummon kämpästä. Nyt tytöt on kodittomia ja tavarat haisee savulta. Eli kiva aloitus päivällä kaikin puolin.

Aamupalat nassuun 

Raahaudun kuitenkin seitsemäksi paceen. Saan ohjaajan vihat päälleni kolme kertaa tunnin aikana. Koko touhuun kyllästyneenä poljen vielä töihin. Aamupala nassuun ja kone auki. Ja töitä intensiivisesti koko aamupäivä.

Kiitäjä, mon amour

Eli aamussani ei ollut yhtään sitä rauhaa ja rakkautta mitä kaikilla muilla aina on. Mutta tämähän on blogi elämästä. Ei totuutta silloin voin kaunistella.

Kuvituksena vauhdikkaat ja mielenkiintoiset kuvat aamulta.