Time goes by

Jaahas, viikonloppu meni ja tuli. Perjantaina Porvoo, lauantaina Hietsu ja +30 astetta,  Riikan synttärit, ukkosmyrsky ja sunnuntaina painostava helle, Thai-ruokaa mit Joona & Jaime ja illalla se iänikuinen Batman - Yön Ritari.

Miksei viikonloput ole yhtä päivää pidempiä? Mielestäni pitäisi lanseerata sellainen yleinen rentoutumispäivä/viikonlopusta palautumispäivä. Ja siis nyt en tarkota mitään kansallista darrapäivää vaan sellaista "ole-kotona-ja-siivoa-lue-kirjaa-syö-päivää". Maanantaisin olen aina töissäkin jotenkin saamaton. Ei siis sillä, ettäkö olisin sellainen yleinen "vihaan maanantaita-tyyppi". Itse asiassa päin vastoin, pidän arjesta ja on kivaa, että on rutiineita, syödään makaronilaatikkoa ja käydään salilla. Siitä huolimatta haluaisin sellaisen arki vapaapäivän, jolloin voisi puuhastella arkiasioita mutta vapaalla.

Tajuattehan.

Ratkaisu: Ehkä rupean kotiäidiksi. Mutta ilman niitä lapsia.

Tätä viikkoa sopii kuvaamaan työt, työt ja työt. Ainiin, ja ne Brunbergin Alku-toffeet. What a week!

Alla adoniksia ja punaista lihaa Hietsusta lauantailta.

Hulahulaa

Vihdoinkin kun täällä Suomessa paistaa aurinko, on siitä otettava kaikki irti. Eilinen meni Mbarin terassilla ja kirjastossa kesäkirjoja lainaten. Kaikkihan tietää, että kesällä kuuluu lukea kesäkirjoja, kuten esimerkiski Agatha Christietä tai Anna-Leena Härköstä. Eilen lainasin äitini innoittama Laila Hirvisaaren Minä, Katarina-kirjan. Terkuin minä joka rakastin koko lapsuuteni Kaari Utrion tuotantoa. Eli tiettävästi tulen tuostakin opuksesta pitämään.

Ja tänään töiden jälkeen suutasimme pienelle kesäretkelle Porvooseen. Ehkä paras tapa viettää kesäpäivää. Ihana, kaunis Borgå! Lohikeittoa, maailman isoimmat jädet ja Brunbergin-tehdas. Ja kiva paahtimo terassi! Suosittelen!

Piquenique

Siis vaikka periaatteesta inhoan kun porukka valittaa säästä niin on pakko sanoa, että tämä kesä on kyllä ollut säiden osalta vähän mitä sattuu.

Ja koska siitä kylmyydestä joutuu kärsimään taas seuraavat yhdeksän kuukautta pitää ottaa kaikki irti kun elohopea nousee yli 20 asteeseen.

Näin teimme eilenkin. Töiden jälkeen lähdettiin Aten kanssa Seurasaaren kallioille pienelle eväsretkelle. Se joka minua ei vielä tarpeeksi hyvin tunne, niin tiedoksi, että minähän rakastan retkiä. Minulle saa myytyä ihan minkä vaan tuskareissun sillä, että nimittää sitä retkeksi. Ja kaikki matkat jolla on eväitä mukana on tietenkin retkiä. Ah.

No siis eilen kurvattiin Helsingin leivän (aivan ihana leipomo meidän alakerrassa, tästä joskus enemmän lisää) ja Alepan kautta sinne Seurasaareen. Ilmatieteenlaitos väitti, että Helsingissä lämpötila eilen oli 24 astetta. Voin vakuuttaa: ei se ollut. Tuuli puhalsi kylmästi ja aurinkokin meni pilveen. Se ei kuitenkaan menoa haitannut ja pari tuntia me siellä hengailtiin.

Aten piknikruoka oli nakit

Kaikki voi ihan itse arvailla kumpi on Aten kirja ja kumpi Kristiinan

Illalla Atte leipoi (!!??) vielä tonnikala-koskenlaskijapiirakkaa ja katsotiin Batman numero 1. Yleissivistyksessäni oli kuulemma elämää suurempi aukko kun en ollut kyseistä leffaa ennen nähnyt. No, aika huonohan se oli. Mutta onhan Christian Bale vähän kuuma.

Morgonstund har guld i mun

Ajattelin eilen illalla, että voisin tehdä sellaisen kiva "Kristiinan aamu"-postauksen, joita aina muissa blogeissa näkee. Rakastan itse lukea niitä koska tavallaan pääsen näin tyydyttämään tiedonhaluni ja ikään kuin vakoilemaan mitä muut aamusin/päivisin oikein hommailevat. Okej, tiedän, että totuus näyttää usein erilaiselta ja kukaan ei oikeasti joogaa ja syö verigreippiä aamupalaksi joka aamu. Mutta silti.

Mutta sitten mikään ei taas mennyt niin kuin Strömsössä.

Herään kiltisti 6.00 niin kuin joka aamu. Puen treenivaatteet päälle ja pesen hampaat. Sitten soittaa Anna. 6.20. Luulen vähintäänkin, että joku on kuollut. Enkä osu edes niin kauas. Vanha asuntoni (ja Annan, Emman ja Linan nykyinen asunto) on viime yönä palanut. Palo syttyi kaksi kerrosta alempana  olevasta alkkismummon kämpästä. Nyt tytöt on kodittomia ja tavarat haisee savulta. Eli kiva aloitus päivällä kaikin puolin.

Aamupalat nassuun 

Raahaudun kuitenkin seitsemäksi paceen. Saan ohjaajan vihat päälleni kolme kertaa tunnin aikana. Koko touhuun kyllästyneenä poljen vielä töihin. Aamupala nassuun ja kone auki. Ja töitä intensiivisesti koko aamupäivä.

Kiitäjä, mon amour

Eli aamussani ei ollut yhtään sitä rauhaa ja rakkautta mitä kaikilla muilla aina on. Mutta tämähän on blogi elämästä. Ei totuutta silloin voin kaunistella.

Kuvituksena vauhdikkaat ja mielenkiintoiset kuvat aamulta.

Tunnollinen(ko) työntekijä-88

Pitkät ruokkikset kun muut on kesälomalla rules. Terkuin me jotka jämähdettiin shoppailemaan Tapiolan Stockalle tunniks lounaan jälkeen. Ups.

Aamussa, aamusta, aamuun

Unbelievable, jo toinen kirjoitus 24h sisällä. Ehkä tästä tulee jotain. Töissä on hyvä kirjoittaa. Tiedättekö ne ihmiset, jotka tulevat aamulla töihin, laittavat koneen päälle ja minuutin päästä ovat aivan työn touhussa. Minä en kuulu heihin. Tarvitaan ainakin 15 minuuttia omaa aikaa. Face-aikaa, maili-aikaa, tee-aikaa. Tämän takia olen aina ensimmäisenä töissä kun muut valuvat paikalle pikkuhiljaa. Hyvä puoli tässä tietenkin on se, että kaikki tietenkin luulevat, että ahkerana työntekijänä olen jo tehnyt töitä vaikka kuinka kauan. Keeping up the appearance, tiedättehän. Huono puoli on, että herään joka aamu 2h ennen töiden alkua. Jotkut kutsuvat sitä hulluudeksi. Minä pidän enemmän kiireettömyydestä. 


Loppuun on vielä hyvä laittaa kuva viikonloppuiselta Janella Monáen keikalta. Se muija on kyllä uskomaton. Ja kuuma. Ja anteeksi mutta kuka crowd surffaa yleisön päästä päähän? Niinpä, akka tosiaan räjäytti pankin. 
Alla kuvatodiste.

Lopun alku

Tästä se sitten alkaa. Luulisin. Niin monta kertaa on pitänyt aloittaa mutta koska oikesti olen tosi laiska niin tämä aloitteellisuus on ihme. Tai ehkä olen perfektionisti: koska en osaa muokata HTML-koodia, bloggaus ei onnistu koska ulkoasu on kuin 6-vuotiaan. Nytkin risoo. 

Mutta koska kaikki ne ah-niin-ihanat lifestyle blogit joissa leivotaan ja juodaan maca-pirtelöitä joka aamu kertovat meille tylsille syön-leipää-enkä-omista-blenderiä taviksille, että ihmisen pitää kasvaa ja mennä eteenpäin tullakseen onnelliseksi. Ja koska tientenkin haluan näyttää kaikille osaavani kasvaa henkisesti, luovun kaikista vaatimuksistani ja myönnän tappioni. Koska halvalla ei saa hyvää, tyydyn karvalakkimalliin ja viittaan kintaalle kaikelle hifistelylle: tämä blogi on coolisti yksinkertainen ilman mitään turhia härpäkkeitä (eli siis suomeksi tämä on amatöörin tekemä ruma tekele). 


Ja koska en (edelleenkään) luota itseeni aloitan tämän bloggaamisen salassa: jos (ja kun tämä jää), ei tarvitse olla kaikille selittelemässä miten tässä nyt näin kävi. Mutta lupaan yrittää. Ja lupaan, ettei tässä blogissa puhta siitä miten ihanaa on joogata aamusin tai kuinka oma henkinen tasapaino löytyy kauniiden ja hyvien asioiden kautta. Ollaan vaan rehdisti juntteja. 

Ystäväni ovat useasti sanoneet, että minun pitäisi aloittaa bloggaus. Jumala tietää miksi. Ehkä he luulevat valheellisesti, että elämäni on kiinnostavaa. Vakuutan: se ei ole. Sitä samaa syön-puuroa-menen-töihin-käyn salilla-syön-ja-nukun-elämää, joka tuskin ei kiinnosta ketään. Mutta koska itse olen tähän omaan erityisyyteeni kiintynyt, päätin kokeilla mitä tästä tulee. Odotuksia ei ole ja onhan se mukavaa jos kaverit edes säälistä lukee. Joku myös sanoi, että blogistani tulisi ihanan Eevan Kaikki mitä rakastin kaltainen. Hei oikeesti. Siihen ei pysty ehkä kukaan. Elämäni ei ole niin seesteistä eikä sitä rempattavaa vanhaa asuntoakaan ole. Mutta väliäkö tuolla, tavallisuuskin voi olla kaunista. 


Ja ennen kuin tämä touhu menee liian vakavaksi lopetan. Tack och hej.


ps. koska teitä kaikkia kuitenkin kiinnostaa tietää minusta jotain niin sanotaan nyt vaikka, että saan sellaisen hepulikohtauksen jollaisen lapset saavat joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Ja pidän kunnon hipsterityyliin ruuanlaitosta. Ja kaikki hurraa. 


pps. Blogi ilman kuvia Weheartit:stä ei ole blogi eikä mikään. Siksi (ja koska kamera on kotona) kuvat juurikin täältä.